Ampumaleirillä Vattajalla 14.5.26
![]() Sergei modifoitu it tykki miehetettynä | ![]() Esa T ja Timo S odottavat, joko ammutaan |
![]() Säätiedoituksen tutkintaa Esa K ja Jarmo A. | ![]() Timo P ja Jarmo A odottavat joko takana näkyvillä tykeillä ammutaan |
Kalajoen Rotaryklubi ry:n jäsenistölle puolisoineen tarjoutui 14.5.26 tilaisuus osallistua Lohtajan Vattajalla käytävään harjoitukseen. Tänä vuonna harjoituksen nimi oli Adex Mallet Strike, siihen osallistui yli 2000 sotilasta niin suomesta, norjasta kuin isosta-britaniasta. Leirillä harjoitellaan pääsääntöisesti ilmatorjuntaa eri kalustolla.
Armeija piti meistä hyvää huolta. Heti ensiksi saimme munkkikahvit sotkussa. Seuraavaksi saimme kattavan tietopaketin harjoituksen kulusta, tavoitteista ja käytettävästä kalustosta. Ja sitten torstain kunniaksi kävimme syömässä hernekeittoa.
Sitten siirryimme itse asiaan ja kävimme tutustumassa Segei it tykeistä kostuvaan patteristoon, jossa oli kolme kolmen tykin asemaa. Huono sää, kova tuuli ja sade esti turvallisen kovapanosammunnan ja kuulimmekin vain yhden aseman tulituksen.
Kävimme myös tutustumassa droonien havaitsemiseen ja torjuntaa liittyvän kaluston käyttöön. Samalla rastilla tutustuimme rynnäkkökivääreihin asennettuihin älytähtäimiin.
Vaikka keli oli sateinen ja kylmä niin kaikki olivat sitä mieltä, että oli todella mielenkiintoinen käydä tutustumassa paikan päällä. Samalla näimme mihin olosuhteisiin armeijan tulee olla varautuneita.



