Piirikonferenssi Kalajoella 2010

Kalajoella 21.-23.5.2010 järjestetty piirikonferenssi oli Kalajoen Rotaryklubin kaikkien aikojen suurin voimain ponnistus, jonka suunnittelu oli aloitettu jo kaksi vuotta ennen tapahtumaa. Piirikonferenssin järjestelytoimikuntaa johti Timo Ojala, ja lisäksi asioita valmisteltiin monissa viikkokokouksissa. Piirin edustajina järjestelyissä oli mukana kuvernööri Virpi Honkala ja Sakari Hakola.

Konferenssista onnistuttiin yhdessä klubin jäsenten, piirin edustajien ja Kalajoen yrittäjien yhteistyöllä luomaan ikimuistoiset rotarijuhlat. Kalajoen Rotaryklubi on saanut onnistuneesta tapahtumasta runsaasti kiitosta. Onnistumista edesauttoi toukokuinen lämpöaalto, joka toi kesäisen sään Hiekkasärkille. 

Kaikki toimi hyvin, ja kaikki hoidettiin ammattimaisesti. Näille sivuille koottu kuvamateriaali kertoo konferenssin tapahtumista. Ihan kaikkea ei ole saatu mukaan, niin monipuolinen ja mittava tapahtuma oli.

 

 

Piirikonferenssin avaustilaisuus Aalto-salissa Sani-Hotellissa